Mikäli yritystoiminnan käynnistämisen liittyvää palvelua on saatavana paikkakunnalta ilmaiseksi, siihen ei myönnetä tukea.

Yritystoiminnan suunnitteluvaiheen tuki 1000€

Yritystoiminnan suunnitteluvaiheen tuen hakijan tulee olla luonnollinen henkilö, jolla
ei ole tukea haettaessa tai myönnettäessä yritys- ja yhteisötunnusta.
Tukea voidaan käyttää uuden yritystoiminnan aloittamisen suunnitteluun ostettaviin
palveluihin. Suunnittelulla tarkoitetaan ulkopuolisen asiantuntijan avulla tapahtuvaa yritystoiminnan edellytysten selvittämistä ja liikeidean kehittämistä.
Tukea voidaan myöntää 1 000 euroa vakioituna kertakorvauksena samalle tuen hakijalle kerran rahoituskauden aikana.

Yrittämistoiminnan kehittämistoimenpiteen valmisteluvaiheen tuki 2000€

Yritystoiminnan valmisteluvaiheen tuen hakijan tulee olla luonnollinen henkilö tai mikroyritys, jolla on tukea haettaessa yritys- ja yhteisötunnus.
Tukea voidaan käyttää aloittavan tai toimivan yrityksen kehittämistoimenpiteiden valmisteluun ostettaviin palveluihin. Valmistelulla tarkoitetaan ulkopuolisen asiantuntijan
avulla tapahtuvaa liiketoimintasuunnitelman ja kehittämissuunnitelman laatimista sekä
avustusten ja muun rahoituksen hakemisen edellytysten selvittämistä.
Tukea voidaan myöntää 2 000 euroa vakioituna kertakorvauksena samalle tuen hakijalle
kerran rahoituskauden aikana.

Vakiintuneen yritystoiminnan kehittämistuki 3000€

Vakiintuneen yritystoiminnan tuen hakijalla tulee tukea haettaessa olla yritys- ja yhteisötunnus.
Tukea voidaan käyttää yritystoiminnan kehittämiseen. Tukea voidaan käyttää yrityksen
ulkopuolelta hankittaviin kehittämis- ja asiantuntijapalveluihin, aineisiin ja tarvikkeisiin
sekä matkoihin ja vuokriin.
Tukea voidaan myöntää 3 000 euroa vakioituna kertakorvauksena samalle tuen saajalle
enintään kolme kertaa rahoituskauden aikana. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että
edeltävä tässä pykälässä tarkoitettu tuki on käytetty ennen uuden tuen myöntämistä.